Alicia on valovoimainen ja karismaattinen tanssija, joka uskoo itsensä haastamiseen, varsinkin tanssiessa. Hänelle esiintyminen on kaikki kaikessa ja hän on myös sijoittunut Miss Helsinki kilpailussa toiseksi perintöprinsessaksi 2019. Alicialla on oma tanssiduo nimeltä D Diamonds, joka tekee keikkaa säännöllisesti ympäri Suomea. Duo onkin tuttu kesän festarilavoilta ja mm. Auroran ja Pikku G:n taustoilta.
Alician on klassisen baletin kasvatti, mutta on harrastanut aktiivisesti muitakin lajeja, mm. nykytanssia, showtanssia, charlestonia, hiphopia, dancehallia, twerkkausta ja vogueingia. Tästä lajirikkaudesta on ollut korvaamaton hyöty, ja siksi Alicia haluaa kannustaa kaikkia rohkeasti kokeilemaan eri lajeja.
Alician tanssitunneilla keskitytään liikkeiden sisäistämiseen ja pyritään jättämään kaikki arkipäivän huolet ulkopuolelle. Tyyliltään Alicia on naisellinen, voimakas ja iloinen tanssija, joka kannustaa aina asiakkaita parhaimpaansa. Alicia opettaa torstaisin Beyoncé styles- ja MTV Jam – tunteja, sekä lauantaisin Beyoncé styles ja Twerk it! – tunteja.
Ane on ravistellut kimallepölyä lavoille Suomessa ja ulkomailla vuodesta 2009 lähtien. Burleskin lisäksi hän hallitsee Tribal Fusion -vatsatanssin eri tekniikat. Hän on myös vintageasiantuntija, joka on erikoistunut 1910- ja 1920-lukujen pukuihin ja estetiikkaan.
Anella on tarjottavanaan laaja paletti eri tietoja ja ohjausta, mutta vatsatanssitekniikoihin ja lihastenhallintaan perustuvat tunnit ovat keränneet erityistä kiitosta ympäri Suomen. Hän on suomalaisen burleskin art deco primadonna! Opetuskielinä suomi, englanti, espanja ja baski (whoop, whoop!).
Anesta lisätietoja osoitteesta: www.peppersparkles.com
Anja Raatikainen kokenut pitkänlinjan katutanssija, joka ohjaa useita tanssitunteja ja tiiviskursseja tanssikouluissa eri puolella pääkaupunkiseutua. Anja on tanssinut päätoimisesti dancehallia vuodesta 2011, mutta myös hiphop, twerk ja latinalaiset tanssit ovat aina olleet lähellä sydäntä. Ennen katutanssien pariin siirtymistä Anjalla on pitkä tausta kilpatanssin parista. Anja on kisannut SM tasolla monta vuotta ja hän tekee aktiivisesti tanssikeikkoja sekä kouluttautuu alan workshopeilla. Koulutukseltaan Anja on fysioterapeutti ja alan töitä hän tekee päivisin tanssin opettamisen ohella.
Opettajana Anja on energinen sekä kannustava. Hänelle on tärkeää, että jokainen löytää oman kehonsa rytmit, ja oppii luonnollisen tavan liikkua ja käyttää kehoaan. Anja haluaa auttaa oppilaita saamaan onnistumisen kokemuksia ja ylittämään itsensä jatkuvasti.
Diana on osallistunut erilaisiin liikuntamuotoihin kolmen vuoden iästä lähtien. Hänellä on 15 vuoden taitoluistelun ura ja on harjoittanut akrobatiaa 10 vuotta. Lisäksi hän on harrastanut balettia ja yleisurheilua.
Diana aloitti Heels -tanssin neljä vuotta sitten ja hänelle on kehkeytynyt oma tyyli tanssia Heelsiä ja koreografioida sitä. Tunneillaan hän opettaa sinua ilmaisemaan itseäsi vielä enemmän ja haluaa, että sinulla on hyvä olla ja opit jotain uutta.
Dianan Heels -tyyli on mieletön ja harkittu, ja tunneillaan on aina joku mausteinen yllätys!
Gitta on kouluttautunut sekä yin-jooga- että pilates-ohjaajaksi. Gitta on vetänyt yin-tunteja neljä vuotta, pilates-tunteja viisi vuotta. Tärkeintä hänen tunneilla on, että jokainen nauttii harjoittelusta – sen pitää tuntua hyvältä! Gitta on tunnilla aina 100% läsnä ja kohtelee jokaista tasa-arvoisesti, antamalla samalla henkilökohtaista tukea ja kannustusta jokaiselle.
Jacinda aloitti tanssin 7-vuotiaana Disco Oriental -tyylillä Tanssitalo Juulialla, ja on tanssinut itämaista tanssia yli 7 vuotta. Englantiin muuttaessa vuonna 2015 Jacindalle tuli tutuksi street-tanssi ja hän onkin kilpaillut 2 vuotta street-ryhmässä. Suomeen palattuaan vuonna 2020 Jacinda jatkoi street-lajeja Helsingissä ja tällä hetkellä treenaa mm. kilpailevan Fleiva Dance Crew:n ja PRPL -ryhmän kanssa.
Tunneilla, koreografioissa hän yhdistää eri lajien tyylejä ja tykkää feminiinisen ja maskuliinisen liikekielen blendaamisesta. Tunneilla pidetään hauskaa, kasvatetaan itsevarmuutta, tsempataan toisia jafiilistellään hyvää musiikkia!
Jasmin on porilainen tanssija ja fysioterapeutti, jonka intohimona on tanssiminen ja esiintyminen. Tanssissa Jasminille on tärkeää päästä nauttimaan liikkeestä, musiikista, sekä oman tyylin löytämisestä. Tanssilajeista lähimpänä sydäntä Jasminilla on Commercial, Heels, Lyrical ja Street, mutta kokemusta löytyy lisäksi mm. nykytanssista, Twerkistä, Reggaetonista ja showtanssista.
Jasminin toiveena on, että hän pääsisi jakamaan oppilailleen tanssin iloa, sekä turvallisen ympäristön olla oma itsensä, kehittää omia taitojaan, sekä ilmaista itseään.
Jasminilla on runsaasti kokemusta esiintymisestä niin näytösten, kilpailuiden, kuin tanssivideoiden osalta – ja hänen tunneillaan jokaisen parhaat puolet ja osaamiset saa tulla esille ja loistaa!
Jenni ”Veda DeCadenza” on burleskiartisti ja -opettaja, joka astui ensi kertaa burleskilavojen kimalteleviin parrasvaloihin vuonna 2015. Siitä lähtien Jenni on viihdyttänyt niin kotimaisilla kuin ulkomaisillakin estradeilla aina Skotlannista Sisiliaan ja Barcelonasta Berliiniin. Hän piipahtanut myös Atlantin toisella puolen Yhdysvalloissa. Jennin monipuoliset esitykset ovat sensuelli sekoitus viehkeää vintage-estetiikkaa ja kiusoittelevaa kujeilevuutta, nautinnollista naisenergiaa unohtamatta.
Jenni on koulutukseltaan historioitsija, ja hän keskittyi opinnoissaan seksuaalisuuden historiaan. Hänellä on monien vuosien kokemus kouluttajana toimimesta, niin burleskin parissa kuin toisessa ammatissaankin. Opettajana/ohjaajana hän on saanut erityisesti kiitosta innostavuudestaan ja lämminhenkisyydestään. Jennin tavoitteena on, että hänen tunneillaan jokainen osallistuja pääsisi ilmaisemaan itseään ja nauttimaan tanssin riemusta omaa kehoaan kuunnellen ja arvostaen.
Krista on kokenut tanssinopettaja, jolla on monipuolinen tausta latinalaisista tansseista street-lajeihin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana hän on kilpaillut ja esiintynyt useissa eri ryhmissä sekä toiminut matkatoimiston liikunnanohjaajana. Lattarirytmit ovat aina olleet lähellä sydäntä ja viime aikoina erityisesti kuubalainen salsa on vienyt mennessään!
Kristan tavoitteena on oppia ja opettaa jatkuvasti uutta ja tästä syystä matkustaminen tanssin perässä on tuttua puuhaa. Opettajana Krista tunnetaan aurinkoisena ja innostavana, jonka intohimo tanssiin välittyy myös oppilaille!
Lauren on fysioterapeutti, tanssija ja äiti. Hänellä on vuosien kokemus sekä kilpailutausta erilaisista tanssilajeista kuten kilpatanssista, streetistä, dancehallista ja twerkistä. Lisäksi hän on ollut tanssinohjaaja useiden vuosien ajan. Laurenin arki pyörii tällä hetkellä tanssin lisäksi alle vuoden ikäisen tyttären ympärillä.
Ohjaajana Lauren on kannustava ja panostaa tanssituntien laatuun. Hänelle on tärkeää nähdä oppilaissaan onnistumisen iloa ja kehittymistä. Tanssi ei ole ikinä ollut Laurenille liian vakavaa puuhaa, joten hän haluaa myös oppilaiden nauttivan täysillä tanssimisesta.
Tärkeää on, että opittaisiin ilmaisemaan itseämme tanssilla kehon sekä ilmeiden ja eleiden kautta. Tanssiessa koettu hyvä olo tulisi välittyä myös ympäröiviin ihmisiin.
Maria on meksikolainen tanssinopettaja ja tanssija, kenelle intohimo tanssiin ja liikkeeseen on aina ykkösasia. Maria on tanssinut lattareiden lisäksi jazzia, hip hopia, breakdancea ja waackingia, mutta erityisesti nykytanssi on hänelle lähellä sydäntä. Tunneilla Maria haluaa luoda rennon ja turvallisen ympäristön niin, että jokainen saisi tanssiaskeleet tuntumaan omalta ja opittua uutta.
Marianne on kokenut liikunnan ammattilainen, joka on opettanut tanssia ja ohjannut kaikenlaista ryhmäliikuntaa jo kahden vuosikymmenen ajan. ”Kaikilla on oikeus tanssia!” on hänen motto. Parhaimmillaan tanssitunti on kokonaisvaltainen elämys, joka ylevöittää niin kehon kuin mielenkin.
Mariannen esiintymis- ja lajitausta on modernissa tanssissa, tanssiteatterissa ja naisvoimistelussa, mutta sydän on lapsuudesta saakka sykkinyt myös katutanssien rytmeille, afrotanssin syvälle sykkeelle ja latinalaistanssien latautuneelle tunnelmalle.
Hänen tunneilla yhdistellään monipuolisesti erilaisia tapoja tanssia, tuntea ja olla osana musiikkia, jazzista dancehalliin ja hip hopista afroon. Sielukkaasta tunnelmasta päästään riehakkaan röyhkeään ja leiskuvan aistilliseen; ollaan tarkkoja ja huolellisia, keskittyen kehon vahvistamiseen ja parantamiseen!
Milla on käyttänyt miltei kaiken vapaa-aikansa swing-tansseihin jo yli kymmenen vuoden ajan.
Häntä sykähdyttävät erityisesti 1900-luvun alkupuoliskolla syntyneet jazz-musiikkiin tanssittavat lajit.
Näistä suosikkeja ovat charleston sekä paritanssit lindy hop ja balboa.
Milla opettaa HiMOlla Charleston-tanssia. ”On hienoa jakaa koreografioihini lataamani musikaalisuus ja tarinat ryhmän kanssa”, hän kertoo opettamisesta.
Lisäksi Milla esiintyy Midnight Follies -vintagetanssiryhmässä. Kaksoisolento K. Kelminski puolestaan viihtyy dj-pöydän takana swing-tanssitapahtumissa.
Hypähdä Charleston-tanssin maailmaan leppoisan ja leikkisän Millan kanssa!
Sallan tanssitaival alkoi klassisella baletilla ja yhdeksän vuoden aikana Salla suoritti taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän. Valmistuttuaan Sibelius-lukion tanssilinjalta, hän on tanssinut paljon eri tanssilajeja ja tanssityylejä jazztanssista hiphopiin ja showtanssista moderniin tanssiin. Tällä hetkellä sydäntä lähellä ovat erityisesti Heels sekä Commercial.
Salla on tanssinut monissa eri kokoonpanoissa ja esiintynyt paljon. Hän on toiminut myös koreografina ja tanssijana Duodancingdivas nimisessä tanssiduossa, minkä parissa tuli esiinnyttyä erilaisilla keikoilla. Opetuksessa hän haluaa painottaa sopivassa suhteessa tekniikkaa, ilmaisua sekä tanssin iloa. Tärkeintä on, että jokainen pystyy nauttimaan tanssista, sekä saamaan onnistumisen kokemuksia. Tunneilla Salla luo positiivisen ja turvallisen oppimisympäristön, jossa saa kokeilla ja mokata. Tunneilla tehdään täysiä, nautitaan musiikista ja liikkeen tuomasta energiasta.
”Sveta on sydämellinen tanssinopettaja!”
Sveta Pihlman on koulutukseltaan liikuntaneuvoja ja diplomi-tanssinopettaja. Hänellä on pitkä kokemus liikunnanohjaajan ja tanssinopettajan töistä Suomessa, Kreikassa, Virossa, USA:ssa ja Espanjassa. Svetlana on tunnettu ja arvostettu ohjaaja sekä ohjaajien kouluttaja, joka on toiminut liikunta-alan kansainvälisissä konventioissa kouluttajana.
Hän on myös Suomen ensimmäinen ja ainoa PILOXING® Master Trainer.
Svetlana on rautainen liikunnan ammattilainen, jonka tehokkailla tunneilla on aivan ihana tunnelma! Hänen aurinkoinen ja pirteä olemuksensa tarttuu ja motivoi nauttimaan liikkeistä ja hikoilusta tunneilla sekä herkuista ja elämästä salien ulkopuolella!
Topi ( Tiikeri ) on monipuolinen tanssinammattilainen, opettaja sekä koreografi.
Tanssin hän aloitti jo 5 vuotiaana ja kilpailu uran jälkeen hän on toiminut opettajana sekä koreografina jo 15 vuoden ajan.
Lisäksi hän on esiintynyt lukuisissa erilaisissa show ja tv tuotannoissa.
Hänen iloinen ja energinen persoona saa jokaisen innostumaan tanssimisesta.
Topin selkeää ja johdonmukaista opetustyyliä on helppo seurata ja opettajana hän on kannustava sekä oppilaat hyvin huomioon ottava.
HiMOlla järjestetään myös kertaluonteisia ja pidempiäkin tapahtumia, jolloin ohjauspuikossa voi olla super-ammattilainen, joka ei ole HiMOn tiimissä vakinaisesti. Vierailevista tähdistä kerromme tarkemmin tiiviskurssien kuvausteksteissä.
Wilma “Wili the Wild” on Suomen Dancehall Queen vuodelta 2016. Wilma on Bubblin’ Movesin kasvatti, mutta sittemmin Wilma on treenannut lajia parhaissa opeissa, niin Suomessa kuin Jamaikalla. Aikaa lajin parissa onkin kulunut jo 12 vuotta. Wilma on Queens of Everything-ryhmän sekä Bubblin’ Crewn jäsen. Molempien ryhmien kanssa esiintymiskokemusta on karttunut niin klubi-keikoilta, kisoista kuin erilaisista tapahtumista.
Opettamisessa Wilmalle on tärkeää tanssista nauttiminen. Opettajana Wilma on kannustava ja energinen. Harvoin tapaat Wilmaa vakavin naamoin, huumori ja iloisuus on tarttuvaa!