Siirry sisältöön

Petra tunnetaan parhaiten Bubblin’ Moves -kollektiivin ja dancehall queen style -ryhmä Queens Of Everythingin jäsenenä. Ryhmän kanssa on kertynyt esiintymis- ja kilpailukokemusta, ja Petra on myös pitkään opettanut erilaisia naisellisia dancehall- ja lantiotekniikkatunteja. 12-vuotiaasta asti tanssineella Petralla vahvimpina pohjalajeina on showtanssi ja street-tanssi, mutta2010 lähtien hän on keskittynyt vain dancehalliin. Oppinsa Petra on saanut lajin parhailta tanssijoilta sekä Suomessa että Jamaikalla. Rakkaus lajiin ei hiivu, koska dancehall elää ja kehittyy jatkuvasti Kingstonin katubileissä. Siinä viehättää omalaatuinen tekniikka ja flow, sekä rohkeus ja asenne. Opettajana Petra on selkeä, energinen ja ystävällinen.

Petran tunneista sanottua:

“Tykkään, että sulla on hyvin sopivassa suhteessa tekniikkaa ja muuveja ja opettajana olet rento ja kannustava ja kuitenkin koreot on sopivasti haastavia. Liika tiukkapipoisuus ei onneksi ole sulle ongelma👍

“Oli ensikertalaiselle twerkkaajallekin oikein miellyttävä kokemus.”

“Vaihtelevuus on kivaa! Koreot on monipuolisia. Hyvä ja tarkka opetus”